Palvelemme tänään 13.12.2017 klo 09-20

Halkeilevat sormenpäät
Päätäit - ehkäisy ja hoito

Myrkytysepäilyt

Myrkytystietokeskus

  • Avoinna 24 t/vrk
  • puh. (09) 471 977 (suora) tai (09) 4711 (vaihde)

Kaikilla meillä on kotona kemikaaleja ja lääkkeitä. Näiden kemikaalien väärinkäyttö tai esimerkiksi vahingossa nieleminen voi haitata terveyttä ja jopa olla hengenvaarallista. Oikea toiminta mahdollisessa myrkytystapauksessa voi usein pelastaa vakavilta vammoilta.

Suurimpana riskinä voidaan pitää lapsia, innokas ja tutkiva pienokainen voi hyvin äkkiä sujauttaa suuhunsa mitä käsiinsä saa. Rauhallinen ja oikea toiminta on tarpeen vaaran arvioinnissa ja hoidossa, joko vain kaivamalla suusta legon pala tai soittamalla välittömästi myrkytystietokeskukseen jos ollenkaan epäilee siihen tarvetta. Mieluummin on hyvä varmistaa oikea toimintapa ja hoidon tarve kuin aliarvioida vaaraa.

Myrkytystietokeskuksen aineluettelo ja kasviluettelo ovat hyvä myös etukäteen tutustua, esimerkiksi omien kotikasvien myrkyllisyyden selvittämisessä.

Alla olevat ohjeet ovat hyvä vaikka tulostaa kotiin paperille, mukaan lukien Myrkytystietokeskuksen numero. Ripeällä toiminnalla on merkitystä.

Nielty myrkyllinen aine

  • Huuhtele suu ja poista aine (esim. kasvin palat, lääkkeen muruset) suusta.
  • ÄLÄ OKSETA!
  • Selvitä heti myrkytysvaara ja mahdolliset jatkotoimenpiteet aineluettelosta tai Myrkytystietokeskuksesta.
  • Anna tarvittaessa lääkehiiltä, jos niin kehotetaan.

HUOM! Petrolituotetta tai syövyttävää ainetta juonutta potilasta ei saa missään tilanteessa oksettaa eikä hänelle saa antaa lääkehiiltä, sillä ne pahentavat tilannetta.

Hengitetty myrkyllinen aine

  • Siirrä potilas raittiiseen ilmaan. Varo, että et itse joudu hengittämään myrkyllistä ainetta!
  • Aseta potilas lepoon mieluiten puoli-istuvaan asentoon.
  • Selvitä heti myrkytysvaara ja mahdolliset jatkotoimenpiteet aineluettelosta tai Myrkytystietokeskuksesta.
  • Jos alkuvaiheen lievät oireet eivät mene levossa ohi tai kehittyy pitkittynyttä yskää, hengitysvaikeuksia tai muita oireita, potilas tulee toimittaa lääkäriin.

Myrkyllinen aine iholla

  • Riisu saastuneet vaatteet heti.
  • Huuhtele iho välittömästi vedellä (syövyttäviä aineita vähintään 15 minuutin ajan).
  • Jos iholle kehittyy voimakasta kipua, palovammoja tai jos iho tulehtuu, potilas tulee toimittaa lääkäriin.

Myrkyllinen aine silmässä

  • Huuhtele silmiä välittömästi runsaalla vedellä noin 15 minuutin ajan (syövyttäviä aineita vähintään 20-30 minuutin ajan).
  • Jos huuhtelu tehdään vasta lääkärissä, on silmä todennäköisesti ehtinyt jo vaurioitua.
  • Jos silmiin kehittyy seuraavien tuntien aikana tulehdusoireita, kuten voimakasta kipua, turvotusta, valonarkuutta tai kyynelvuotoa, tulee potilas toimittaa lääkäriin.

Lähde: Myrkytystietokeskus:

Lääkehiili

Lääkehiilen tarkoituksena on sitoa suun kautta otettuja myrkyllisiä aineita itseensä mahalaukussa ja estää niitä imeytymästä. Lääkehiiltä ei saa antaa

  • tokkuraiselle tai tajuttomalle potilaalle kotioloissa, sillä potilas saattaa tukehtua siihen tai hengittää sitä keuhkoihinsa.
  • petrolituotteita tai syövyttäviä aineita juoneelle potilaalle, sillä se ei sido näitä aineita, se voi pahentaa myrkytysoireita aiheuttamalla oksentelua ja sen antaminen voi haitata jatkotutkimuksia.

HUOM! Lääkehiili ei sido kaikkia aineita. Alkoholit, petrolituotteet, syövyttävät hapot ja emäkset, fluoridi, syanidi ja metallit, kuten rauta ja litium ovat poikkeuksia, joita lääkehiili ei pysty sitomaan tehokkaasti. Näissä tapauksissa lääkehiiltä on siis turha antaa.

Anna lääkehiiltä mahdollisimman nopeasti tapaturman jälkeen, mieluiten alle 30 minuutin kuluessa. Sitä saa apteekista ilman reseptiä. Nopea antaminen onnistuu vain, jos lääkehiiltä on jo valmiiksi kotona!

Carbomix® -hiilirakeet:

  • 3 ruokalusikallista/10 painokiloa
  • esim. 10-kiloiselle 3 rkl, 20-kiloiselle 6 rkl hiiliraetta
  • aikuisen annos: 50 g = 1 pullollinen

tai

Carbo medicinalis® -tabletit:

  • 4 tablettia/painokilo
  • esim. 10-kiloiselle 40 tablettia, 20-kiloiselle 80 tablettia
  • aikuisen annos: 50 g = 200 tablettia

Lasten annos valmistetaan ottamalla kuiva lääkehiilirae lusikalla ulos pullosta ja sekoittamalla se pieneen vesimäärään tai murskaamalla lääkehiilitabletit pienessä vesimäärässä. Tämän jälkeen koko annos syötetään kerralla johonkin hyvän makuiseen sekoitettuna (jäätelö, hillo, jogurtti, hedelmäsose, limsa yms.), mutta niin pieneen määrään, että lapsi jaksaa syödä sen.

Aikuisilla käytetään ensisijaisesti Carbomix® -hiiliraetta, johon lisätään vettä pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Koko pullollinen juodaan kerralla.

Lähde: Myrkytystietokeskus

Lääkkeiden ja kemikaalien säilytys kotona

Oikea kemikaalien ja lääkkeiden säilytys on jokaisen velvollisuus. Ennaltaehkäisy on aina tehokkaampaa kemikaaliturvallisuutta ja säästää monilta harmeilta. Tutustu aina ostamiesi kemikaalien käyttöohjeisiin, joillain kemikaaleilla on käyttörajoituksia jotka on hyvä muistaa. Käytä aina opastettuja suojavälineitä välttyäksesi vahingoilta käyttäessäsi kemikaaleja. Apteekeissa myytävistä kemikaaleista annetaan oston yhteydessä käyttöturvallisuustiedote, muista vaatia sitä jos näin ei tapahdu.

Säilytä kaikki kemikaalit ja lääkkeet alkuperäisessä pakkauksessaan, älä poista pulloista tai paketeista alkuperäismerkintöjä. Kaikissa kemikaalipaketeissa tulee olla sen turvalausekkeet aukaistuna, ns. R- ja S-lausekkeet jotka kertovat valmisteen ominaisuuksista ja turvallisesta käytöstä.

Säilö kemikaalit, lääkkeet ja muut vaaralliset aineet lasten ulottumattomissa riittävän korkealla jotta lapsi ei yltä aukaisemaan kaappia. Jos mahdollista, pidä vaarallisia kemikaaleja lukollisessa kaapissa. Perehdy aina kemikaalien ominaisuuksiin ja niiden oikeaan käyttöön ja säilytysvaatimuksiin.

M T K T P L S
 
 
 
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31